Futsal Valo A21 yj taistelu Suomen mestaruudesta

U21-liigan SM-lopputurnaus pelataan Espoossa 18–19. helmikuuta.

Lauantaina 28. tammikuuta Mäntän koulukeskuksen liikuntasalissa pelatussa futsalin U21-liigan pohjoislohkon turnauksessa, Valon yj otti kaksi voittoa. Ensin kaatui Tampereen Pallo 25–3 ja illan toisessa ottelussa kukistui Sievi FS lukemin 13–5. Lukemat ovat normaaleita futsal-tuloksia, sillä kenttä on jalkapalloa pienempi ja maalitilanteita syntyy enemmän. Sievin joukkue oli ensimmäisen puoliajan jälkeen tappiolla 7–1 ja pelasi toisen puoliajan lentävällä maalivahdilla. Taktiikka ei tuottanut tulosta, sillä Valon yj puolusti tiiviisti ja teki maaleja paikkojen tullen vastustajan tyhjään maaliin.

Mäntän Valon yhdistelmäjoukkue lähti hakemaan kovempia haasteita tälle kaudelle. Mäntän Valon ja Jämsänkosken Ilveksen junioreista koostuva joukkue lähti haastamaan isompien paikkakuntien joukkueita futsalin valtakunnallisessa U21-liigassa. U21-joukkueet pelasivat kahdessa lohkossa, joissa kummassakin pelaa viisi joukkuetta. Samassa lohkossa Mäntän Valon kanssa pelasivat Tampereen Palloilijat, FC Kemi, Sievi FS U21 sekä Kampuksen Dynamo II.
Liigassa onkin tullut eteen kovia vastuksia. Näitä ovat muun muassa Sievi FS -joukkue, joka lauantaina voitettiin ja myös lopputurnaukseen tiensä selvittänyt Kemin porukka. Pelaajat itse kaipasivat kovempaa haastetta ja tavoitteeksi asetettiin lopputurnaukseen pääsy.
– Tavoite täyttyi hienosti ja tottakai lähdetään taistelemaan SM-kullasta, kun lopputurnaukseen kerran mennään, kertoi Janne Raitanen, U21-joukkueen toinen valmentaja. Joukkueen toinen valmentaja on Juha Mentu.

Valon yhteisjoukkueessa on 12 pelaajaa ja samalla kokoonpanolla, kuin pelattiin lauantaina, lähdetään myös lopputurnaukseen. Valon yhdistelmäjoukkueen vahvuus on hyvä yhteis- ja joukkuehenki. Vuosia yhdessä pelanneet miehenalut ovat myös kavereita keskenään. U21-sarjassa pelaavat vuonna 1996 syntyneet ja sitä nuoremmat.

Lähde: KMV-lehti

Linkki lopputurnauksen aikataulusta

https://www.palloliitto.fi/node/1398/u21-futsal-liiga/kausi-2016-17/u21-finaalit

Mäntän valo 9.2.2017